Vonnegutin läpimurtovuosikymmenen 1959-69 aikana julkaistut romaanit ovat hyvin kestäneet aikaa. Titanin seireenien, Äiti yön, Kissan kehdon sekä Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater kautta kulkenut tuotanto huipentui romaaniin Teurastamo 5, joka toimii eräänlaisena tiivistelmänä kirjailijan keskeisistä teemoista, aiheista ja kerronnallisista keinoista.
2007 ajasta ikuisuuteen tai jollekin planeetalle (Tralfamadorelle?) siirtynyt Vonnegut hallitsi sarkasmin, satiirin, ironian ja muut jalot epäsuoran ivan ja komediallisen kaksoispuheen sanalliset keinot. Hänen näkemyksensä ihmiskunnasta ei ollut kaksinen. Ihmiset ovat julmia, typeriä, tekopyhiä teeskentelijöitä, jotka hakevat merkityksen elämälleen yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin tarjoavista poliittisista tai symbolien ja rituaalien taakse kätkeytyvistä uskonnollisista liikkeistä. Sokea luottamus tieteen kaikkivoipaisuuteen edustaa sekin inhimillisyyden nurjaa kääntöpuolta.
Tämän vakavan alavireen pehmittäjänä Vonnegutilla toimii kirjoihin sisältyvä koominen perusvire, jossa lakoninen, toteava tarinankuljetus johtaa tarinoiden päähenkilöt absurdien ja mielikuvituksellisten tilanteiden äärelle. Titanin seireeneissä Marsiin kaapatut ihmiset ryhtyvät sotaan maapalloa vastaan, Äiti yössä natsien propagandaa sodan aikana levittänyt amerikkalainen kirjailija välittää radio-ohjelmissaan tietoja myös liittoutuneille, Kissan kehdossa atomipommiakin hirmuisempi tuhoväline päätyy bokononismia, kaiken turhuutta julistavien uskonnonharjoittajien käsiin. Romaanissa Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater puhelinpalvelun perustanut juopotteleva miljonääri yrittää omalla tavallaan auttaa robotisaation myötä yhteiskunnalle tarpeettomaksi tulleita ihmisiä.
Suomessa Vonnegut-buumi alkoi romaanista Teurastamo 5, joka ilmestyi suomeksi 1970. Tätä seurasivat kirjailijan varhaisemmat teokset, joten tutustuminen Vonnegutin maailmaan tapahtui meillä päinvastaisessa järjestyksessä. Luimme Vonnegutia väärinpäin. Tammen julkaisema alkuteosten ilmestymisvuoteen pohjautuva yhteisnide onkin myös tässä mielessä mielenkiintoinen lukukokemus. Kirjailijan hellimät keskeiset ja toistuvat teemat tulevat näin paremmin esille ja hahmot - jotka kulkevat romaanista toiseen - löytävät paikkansa ja merkityksensä.
Vonnegutin varhaistuotannon kautta luettuna Teurastamo 5 ja sen pyristely irti sotaromaanitraditiosta on luontevaa ja toteutuskin ymmärrettävää. Dresdenin pommittamisesta kertovaan autofiktioon on kirjoitettu kirjailijan aiempi tuotanto kerrontatekniikoita, lajityyppien variaatioita ja henkilöitä myöten. Päähenkilön opastuksella siirrymme ajasta ja paikasta toiseen, toisesta maailmansodasta 30- ja 60-lukujen Yhdysvaltoihin ja Tralfamadoren planeetalle, kohtaamme sattumoisin useimmistakin romaaneista tutun tieteiskirjailijan, viinaan menevän herra Rosewaterin, Titanin seireenien päähenkilön lähisukulaisen ja Äiti yön kaksoisagentin Howard W. Campbellin. Myös kirjailija tai kertoja itse loikkaa parikin kertaa mukaan tarinaan.
Vonnegutin ura ei toki päättynyt Teurastamo 5:een, vaan jatkui vielä seuraavien kolmen vuosikymmenen ajan. Mutta avaimet kirjailijan omaleimaiseen tuotantoon löytyvät näistä viidestä varhaisesta teoksesta.
Koleaa kesää on vielä jäljellä. Ajan voi käyttää muuhunkin kuin jonkin sellaisen odottamiseen, jota ei tule. Eikö niin? Kuunnelkaa vaikka: Pyy-tii-huiit?