3.12.2016

Kuvakirjavuosi

Lastenkirjallisuuden saralla tämä vuosi on ollut kuvakirjavuosi. Vahva, näkemyksellinen piirrosjälki yhdistettynä ajatuksellisesti harkittuun tekstiin tuottaa parhaimmillaan kokonaistaideteoksen, josta riittää iloa niin pienille kuin isoille lukijoille. Ja ne yhteiset hetket kirjan ääressä - ne ovat sitä parasta aikaa!

Ohessa muutama jalokivi.

Finlandia-ehdokkuudella palkittu Piki (Lasten Keskus) on Katri Kirkkopellon kuvittama ja kirjoittama kertomus pienestä Pikistä, joka joutuu kavereidensa kiusaamisen kohteeksi. Piki on menossa ensimmäistä kertaa metsään tapaamaan muita lapsia. Päällensä hän pukee Salamasankarin asun, mikä herättää joissakin lapsissa kiukkua ja kateutta. Piki suljetaan ryhmän ulkopuolelle. Alkaa pitkä ja mutkainen matka surun, kiukun ja anteeksiannon kautta kohti parempaa huomista. Ja löytyyhän se ystävyyskin sieltä lopulta.

Kirkkopellon muhkeasti muotoilema tarina on osa pienten lasten vanhemmille suunnattua materiaalikokonaisuutta, jossa perehdytään lasten sosiaalisten taitojen vahvistamiseen kiusaamisen ehkäisyssä. Kirja vie lukijan ja katselijan tarinan kautta ryhmädynamiikan ja itsetuntokysymysten äärelle. Aikuisen lämmin läsnäolo lohduttaa, ohjaa ja vie elämänkoulussa eteenpäin.

Siilin laulu (S & S) on kertomus Arvista, joka jättää jäähyväisiä hetki sitten kuolleelle isoäidilleen. Sanna Karlströmin ja Marika Maijalan teoksessa näkökulma on lapsessa, jonka surutyö kulkee pienin askelin, mutta suurin tuntein kohti muistikuvien tuomaa lohtua:

Värikäs rivistö vaatteita leviää pihan poikki. Auringonpaisteessa äidin hahmo kuultaa kukikkaan lakanan läpi. Kun Arvi sulkee silmänsä hän muistaa yhtäkkiä miltä isoäiti tuoksui, miten isoäidin villatakki kutitti poskea kun he halasivat.

Karlströmin tekstin ja Maijalan kuvituksen yhteispeli toimii. Tarinaan upotettu kuvaus pienen pojan hoivaamasta siilistä siirtää katseen lähelle lapsen maailmaa alas luontoon. Sieltä löytyvät myös ne kivet, joita poika piilottaa aarteina löydettäviksi. Mietteliään arkinen, hiljainen, melkeinpä mykkä kokemusmaailma antaa kirjalle ja lukijalle ymmärrystä ja voimaa.




Riemukasta väritulitusta tarjoaa Mila Teräksen ja Ilona Partasen Aurinkolinnut (Karisto). Siinä kiukkua ja kurjuutta kylliksi niellyt Natalia Nokkonen (joka "lukee sanomalehdestä vain harmaita uutisia", ja jonka huoneessa "vain pöly tanssii") antaa lasten avustuksella suojamuurinsa murtua ja ilon tanssia ja lentää sisään. Yksinäisyys on taakse jäänyttä elämää, kun Natalia viimein juhlien jälkeen nauttii kupposen teetä ja kuuntelee "kuinka pihoilla, jossakin siellä aurinkolinnut laulavat, ja kaukaisissakin kortteleissa kaikuu ja soi".

Huumori, ilkikurisuus ja hieman vinoon väännetyt hahmot ja tilanteet toimivat saumattomasti yhteen niin Teräksen tekstissä kuin Partasen kontrasteja ja yksityiskohtia hyökyvässä värimaailmassa.




2 kommenttia:

  1. Kyllä! Tuottavat hyvää mieltä ja antavat virikkeitä ja mietittävää pitkiin iltoihin ja miksei aamuihinkin.

    VastaaPoista

Translate