22.12.2016

Poikia ja ihmisiä

Toimittaja Aarno Laitinen väitti Iltalehden kolumnissaan (12.11.), että syy siihen, miksi pojat eivät lue tai lapset ole kiinnostuneita kirjallisuudesta, johtuu aikuisista, jotka antavat lapsille väärää kirjallisuutta luettavaksi. Siis sellaista, josta lapset eivät ole kiinnostuneita.

Samassa yhteydessä hän myös kertoi selanneensa lasten kirjojen Finlandia-palkinnon ehdokkaita ja epäilevänsä, että valinnan olivat tehneet "Punavuoren sivukirjaston virkailijat". Ehdokkaina olevia kirjoja eivät hänen mielestään pojat ainakaan lukeneet.

Laitinen näkee pojat turhan yksiulotteisesta perspektiivistä, tai ehkä juuri siitä, mistä aikuiset usein nuoria katselevat. Karkeakin otos kuluvan vuoden aikana julkaistuista nuortenkirjoista kertoo tarjonnan monipuolisuudesta. On seikkailua maailman merillä ja galakseissa, synkkää tulevaisuuskuvaa, varttuvien teinien itsetietoista läpänheittoa, urheilusuorituksia, ihastumisia ja videopelaamista. Kirjat ovat yhtä monitahoisia kuin nuoret itse. Niistä riittää myös nk. pojille.

Yksi hurjimmista on K. K. Alongin tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuva dystopia Kevätuhrit (Otava). Tarina kaupungista, joka alkaa selittämättömästä syystä muistuttaa avoruumishuonetta, omaa trillerin ja tieteisromaanin aineksia. Kyseessä on trilogian avausosa, joten monet kysymykset jäävät vielä auki ja tarina sekin irtonaisten langanpätkien varaan. Kirjoittaja on Yhdysvalloissa asuva liikunnanohjaaja ja elämäntapavalmentaja Katariina Alongi (s. 1967), jolla on taito rakentaa vetävä tarina mieltä kutkuttavine yksityiskohtineen. Romaani soveltuu yli 14 vuotiaille.

Hieman samaan ikäryhmään osuu Aleksi Delikouraksen Nörtti 4: Pro Gamer (Otava). Romaanin kertojana ja päähenkilönä on videopelaamisen taituri DragonSlayer666, joka haaveilee niin ammattilaispelaajan urasta kuin kavereista ja tytöistä. Delikouras käsittelee tässä jo neljänteen osaan ehtineessä kirjasarjassaan itsetunnon kanssa kamppailevaa keskushenkilöään ironisen piikikkäästi, mutta tekee hänestä myös sympaattisen ja tunnistettavan hahmon. Mielenkiintoista on myös se, että kirjailija onnistuu kuvaamaan ainakin itselleni täydellisen vierasta pelimaailmaa ymmärrettävästi.

Harri Veistisen satiirinen Kotitekoisen poikabändin alkeet (S & S) uponnee sekin hyvin ikäryhmään 15-17. Bändin perustamiseen kytkeytyvä tarina on hyväntuulinen ja myönteinen kuvaus pienen paikkakunnan pojista ja hieman tytöistäkin. Mitä kaikkea voikaan tapahtua ennen kuin pojista kasvaa miehiä (vai kasvaako sittenkään?)! Veistisen kerronnasta löytyy myös metafiktiivistä ulottuvuutta, mikä ilmentää romaanin virnuilevaa tunnelmaa.

Nuorille suunnattujen urheiluaiheisten kirjojen kärkeä kolkuttelee Mika Wickströmin Meidän jengin Zlatan (WSOY), joka on lajityypille ominaisesti sekoitus pelikuvauksia sekä karille ja kiville menneitä ystävyyssuhteita ja niiden jälkihoitoa. Wickström (s. 1965) on tunnustettu tietopohjaisten urheilukirjojen tekijä, joka aloitti kirjallisen uransa nuortenkirjailijana 90-luvun alussa. Tarinan kuljettajana Wickströmiltä löytyy taitoa, ja pikkukaupungin jalkapallosankarin edesottamusten seuranta kolahtaa hyvin ikäryhmälle 11-14.  

Sieppari ruispellossa oli entisten nuorten klassinen kasvutarina 50-luvun alusta, jonka jäljissä kulkee Johanna Hulkon K18 (Karisto). Romaanissa lukiolainen poika kertoo mokailuistaan kotibileiden, kavereiden ja tyttöystävien maisemassa. Tyyli on, kuten J. D. Salingerin teoksessa, irtonainen ja puhekielen sanoja ja rytmiä tavoitteleva. Näkökulma on nuoren pojan, mutta esikuvansa aikuisten ja nuorten maailmojen lohduttomaan kohtaamattomuuteen Hulkko ei yllä. Lopputuloksena on opetuksellinen kertomus nuoresta, jonka kovan pintakuoren alta löytyy pehmeä sydän.

Vuoden tarjonnasta löytyy mainittujen ohella useita teoksia, joissa pojat on vahvasti läsnä, joko henkilöasetelmissa tai tarinaan näkökulmaa antavina tahoina. Mukana on tendenssikirjallisuutta, jonka pohjavireenä on halu ja tarve tuottaa tarinoita vähän lukeville pojille. Hieman vaikuttaa siltä, että tendenssin myötä tarinaan kätkeytyvien syvempien teemojen käsittely jää juonen pintaimun alle. Siksi mielenkiintoisimmat poikakirjat löytyvätkin suunnalta, jossa sukupuolet asetetaan samalle lähtöviivalle kerronnan moni-ilmeisyyden kanssa.

Finlandia-ehdokkaina tänä vuonna olleet nuortenkirjat - Vuorelan Lumi, Niemen Et kävele yksin, Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, jopa Iston hieman pienemmille lukijoille suunnattu Maan alaiset - onnistuvat käsittelemään nuorten elämää koskettavia tärkeitä kysymyksiä yleispätevästi ja monitahoisesti. Kaikissa näissä tarinoissa pojat ja tytöt toimivat lapsina yhdessä, lapsina aikuisten maailmassa ja sitä kuin yhdestä suunnasta katsoen. Polttomerkit tehdään vaikeisiin, jopa mahdottomiin tilanteisiin ja niiden ratkaisemiseen joko yhdessä aikuisten kanssa tai vain keskenään. Maailma on yksinäinen paikka ilman muita ihmisiä, mitä nämä sitten ovatkaan: muista maista saapuneita, vanhoja, nuoria, kumman näköisiä tai pelottavia. Ja se vierain olio saattaa joskus tuijottaa peilistä. Mutta jotenkin on löydettävä tie myös sen luo. 

Keskustelu lasten kirjallisuudesta, lapsien lukemisesta tai lukemattomuudesta, pojista kirjojen lukijoina, on useimmiten tervettä huolta kirjallisen kulttuurimme tulevaisuudesta. Usein se on myös syyllistävää. Taakan saavat kantaakseen lasten vanhemmat, väärää kirjallisuutta kustantavat kustantajat, kirjailijat tai vaikka Punavuoren sivukirjaston virkailijat, joilla ei muuten ollut mitään tekemistä tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden valinnassa.

Ehkä syyllisiä kehnoon tilanteeseen ei ole. Tai syyllisiä ovat vain ne, jotka eivät halua tai ymmärrä lukea kirjoja. Ehkä kysymys on niin syvistä kulttuurisista muutoksista, että niiden havaitsemiseen tarvitaan historianmittainen perspektiivi. Siis hieman kolumnia pitempi.

11.12.2016

Algoritmi kirjoittaa kirjan

Jos vuosi 2016 jää jostakin kirjallisuuden historiaan, niin ainakin siitä, että robotit ottivat tuolloin ensimmäiset merkittävät loikat kohti kirjailijuutta.
 
Englanninkielisissä maissa lehtien uutisointia (urheilu, talous) hoitavat jo osittain robotit. Ruotsinkielisessä Suomessa HSS Media on siirtynyt käyttämään koneen palveluksia urheilu-uutisten julkaisemiseen. Näitä otteluraportteja suoltaa Ruotsista hankittu robotti nimeltään Rosalinda, joka Vasabladetin päätoimittajan mukaan säästää ihmistoimittajien aikaa ja vaivaa ja antaa heille mahdollisuuden keskittyä muun, ehkä tärkeämmän, sisällön tuottamiseen.

Lehdissä julkaistaan paljon teknistä materiaalia (sää-, talous-, urheilu-uutiset), jonka työstämiseen koneiden käyttäminen on järkevää. Ja ehkä näin todellakin pystytään siirtämään inhimillistä pääomaa sinne, minne tietokoneiden ote ei vielä ylety. Mutta muutos on jo ovella. Sikäli mikäli mittarina voi käyttää luovaa ajattelua ja monimutkaisten, ihmissuhteisiin perustuvien kommunikointiverkostojen älyllistä, emotionaalista ja viime kädessä kielellistä hallintaa.

Robotit ovat nimittäin astumassa kaunokirjallisuuden maaperälle. Minkä ei itse asiassa pitäisi olla niin yllättävää. Kirjallisuus kun elää, kasvaa ja kehittyy kirjoitetusta kirjallisuudesta ja sen olemusta määrittävät monet tekstintuottamista hallitsevat säännönmukaisuudet ja lait. Niiden pohjalta me tunnistamme kirjalliset lajityypit, runon runoksi ja proosan proosaksi, puhumattakaan tieteis-, kauhu-, tai lastenkirjallisuuteen kytkettävistä "kaavoista". Ripaus yksilöllistä luovuutta on tuossa kaikessa vain rikka rokassa.

Tarkoittaa sitä, että mitä enemmän lukee kirjallisuutta sitä paremmin pystyy hallitsemaan sen tuottamista ohjaavia sääntöjä ja normeja. Mallioppiminen toimii tässäkin.

Alkuvuodesta Google ilmoitti kehittäneensä tekoälyn, joka pystyy hallussaan olevan tiedon pohjalta laatimaan aikuisille suunnatun romanttisen kertomuksen. Siis periaatteessa. Googlen robotti kehitettiin, jotta se pystyisi vastaamaan yksilöllisemmin romanttisia kertomuksia ostavien asiakkaiden kysymyksiin ja tiedusteluihin. Tätä pohjustaakseen ohjelmisto pistettiin "lukemaan" tuhansia kirjoja, joissa romantiikka leiskuu ja leimahtaa. Ja koska näissä tarinoissa juoni on yleensä kaikissa samankaltainen, robotilla oli kerätyn datan ansiosta mahdollisuus arvioida myös tekstien tyylikriteereitä. Tämän pohjalta kone kykenee laatimaan omia versioita ja korjaamaan itseään vertaamalla ratkaisujaan hallussaan olevaan aineistoon.

Kone toimii tässä kuin kuka tahansa aloitteleva kirjailija. Paitsi, että se tekee sen 24/7 ja nopeammin.

Lihaksia siis löytyy. Vielä ei robottia ole kuitenkaan päästetty kirjallisuuden jumppasalille. Mutta Japanissa on. Future University Hakodaten suojissa toimiva tiimi kehitti jokin aika sitten ohjelman, jonka tuloksena syntyi romaani The Day a Computer Writes a Novel. Teksti lähetettiin erääseen kirjoituskilpailuun ja eteni siellä aina finaalikierroksille asti. Ihmisten laatimien tekstien rinnalla kone pärjäsi hyvin, mutta ei sentään voittoon asti. Tarinan rakenne toimi kyllä, mutta henkilökuvaus laahasi perässä. Mitä voinee pitää useimpien aloittelevien kirjailijoiden kompastuskivenä.

Robotiikan hedelmät ovat kohta kypsiä poimittaviksi myös luovilla aloilla. Tätä edesauttaa yleisömassoille suunnattu populaarikulttuuri, jonka tuotetehtaissa sarjallisuus, tuttuus ja toistettavuus ovat hyveitä ja kuin luotuja algoritmien käyttöön. Ehkä pian saamme kuluttajina jo tehdä valintoja konekirjallisuuden ja ihmiskirjallisuuden välillä.

Tai jos mennään tästä vielä hieman pidemmälle, sen välillä luemmeko itse vai annammeko tehtävän koneelle. Kun kukaan, ei yksikään ihminen enää lue, huoli poikien lukemattomuudesta poistuu samalla - kustannustehokkaasti.





3.12.2016

Kuvakirjavuosi

Lastenkirjallisuuden saralla tämä vuosi on ollut kuvakirjavuosi. Vahva, näkemyksellinen piirrosjälki yhdistettynä ajatuksellisesti harkittuun tekstiin tuottaa parhaimmillaan kokonaistaideteoksen, josta riittää iloa niin pienille kuin isoille lukijoille. Ja ne yhteiset hetket kirjan ääressä - ne ovat sitä parasta aikaa!

Ohessa muutama jalokivi.

Finlandia-ehdokkuudella palkittu Piki (Lasten Keskus) on Katri Kirkkopellon kuvittama ja kirjoittama kertomus pienestä Pikistä, joka joutuu kavereidensa kiusaamisen kohteeksi. Piki on menossa ensimmäistä kertaa metsään tapaamaan muita lapsia. Päällensä hän pukee Salamasankarin asun, mikä herättää joissakin lapsissa kiukkua ja kateutta. Piki suljetaan ryhmän ulkopuolelle. Alkaa pitkä ja mutkainen matka surun, kiukun ja anteeksiannon kautta kohti parempaa huomista. Ja löytyyhän se ystävyyskin sieltä lopulta.

Kirkkopellon muhkeasti muotoilema tarina on osa pienten lasten vanhemmille suunnattua materiaalikokonaisuutta, jossa perehdytään lasten sosiaalisten taitojen vahvistamiseen kiusaamisen ehkäisyssä. Kirja vie lukijan ja katselijan tarinan kautta ryhmädynamiikan ja itsetuntokysymysten äärelle. Aikuisen lämmin läsnäolo lohduttaa, ohjaa ja vie elämänkoulussa eteenpäin.

Siilin laulu (S & S) on kertomus Arvista, joka jättää jäähyväisiä hetki sitten kuolleelle isoäidilleen. Sanna Karlströmin ja Marika Maijalan teoksessa näkökulma on lapsessa, jonka surutyö kulkee pienin askelin, mutta suurin tuntein kohti muistikuvien tuomaa lohtua:

Värikäs rivistö vaatteita leviää pihan poikki. Auringonpaisteessa äidin hahmo kuultaa kukikkaan lakanan läpi. Kun Arvi sulkee silmänsä hän muistaa yhtäkkiä miltä isoäiti tuoksui, miten isoäidin villatakki kutitti poskea kun he halasivat.

Karlströmin tekstin ja Maijalan kuvituksen yhteispeli toimii. Tarinaan upotettu kuvaus pienen pojan hoivaamasta siilistä siirtää katseen lähelle lapsen maailmaa alas luontoon. Sieltä löytyvät myös ne kivet, joita poika piilottaa aarteina löydettäviksi. Mietteliään arkinen, hiljainen, melkeinpä mykkä kokemusmaailma antaa kirjalle ja lukijalle ymmärrystä ja voimaa.




Riemukasta väritulitusta tarjoaa Mila Teräksen ja Ilona Partasen Aurinkolinnut (Karisto). Siinä kiukkua ja kurjuutta kylliksi niellyt Natalia Nokkonen (joka "lukee sanomalehdestä vain harmaita uutisia", ja jonka huoneessa "vain pöly tanssii") antaa lasten avustuksella suojamuurinsa murtua ja ilon tanssia ja lentää sisään. Yksinäisyys on taakse jäänyttä elämää, kun Natalia viimein juhlien jälkeen nauttii kupposen teetä ja kuuntelee "kuinka pihoilla, jossakin siellä aurinkolinnut laulavat, ja kaukaisissakin kortteleissa kaikuu ja soi".

Huumori, ilkikurisuus ja hieman vinoon väännetyt hahmot ja tilanteet toimivat saumattomasti yhteen niin Teräksen tekstissä kuin Partasen kontrasteja ja yksityiskohtia hyökyvässä värimaailmassa.




Translate