Borgesin viha kuningas jalkapalloa kohtaan kumpuaa kuitenkin jostakin syvemmältä kuin itse pelistä. Sodanjälkeisessä maailmassa hän näki läheltä etelä-amerikkalaisten diktatuurien nousun ja tuhon ja myös sen, miten kansanjoukkoja manipuloitiin toimimaan hallitsijoiden tahdon mukaisesti. Jalkapallo ja siihen kytkeytyvät nationalistiset iskulauseet olivat poliittista arkea niin Argentiinassa kuin muuallakin. Brasiliassa Pelé jauhettiin maansa sotilasjuntan propagandakoneiston läpi ja Borgesin kotimaassa peronistit ottivat osansa maan jalkapallomenestyksestä.
Ei Borges ollut järin ihastunut itse jalkapalloon, mutta suurempaa pahuutta hänelle edusti pelin ympärillä vellova massahysteria. Politiikan, uskonnon ja urheilun avulla ihmiset saadaan tekemään melkein mitä vain. Ja kun into kasvaa tarpeeksi suuriin mittoihin, aivot heitetään narikkaan. Jalkapalloon kytkeytyvässä fanikulttuurissa on samankaltaista fanaattisuutta ja typeryyttä kuin fasismissa, Borges huomautti viitaten tällä sekä poliittiseen vasemmistoon että äärioikeistoon.
New Republiciin laatimassaan kirjoituksessaan Borgesin suhteesta jalkapalloon Shaj Mathew muistuttaa mieleemme erään kirjailijan jalkapalloaiheisen ja futuristisen novellin, Esse est percipi (1967). Tarinan nimi viittaa 1700-luvulla eläneen George Berkeleyn kuuluisaan filosofiseen aksioomaan "oleminen on havaituksi tulemista". Borgesin tarinassa jalkapallosta on kehittynyt versio, jolla ei ole enää muuta suhdetta alkuperäiseen peliin kuin sen katsojille välittynyt tunnelma ja draama. Ihmiset seuraavat keinotekoisia, heitä varten luotuja otteluita kuin ne olisivat todellisia joukkueiden välisiä kampailuja. Kaikki on kuitenkin median ja poliitikkojen luomaa lumetta. Radiosta kuunnellaan ja televisiosta seurataan kuviteltuja otteluita.
Borgesin fiktiivisen tarinan sisältä löytyy kirjailijan näkemys ihmisistä, joiden perusluonne on halu olla osa jotakin suurempaa kertomusta. Joillekin uskonto antaa tähän mahdollisuuden, toiset löytävät urheilusta tai politiikasta tarkoituksen elämälleen. Antautuminen ja heittäytyminen, kritiikittömyys ja sokeus kuuluvat tämänkaltaisen pelin perussääntöihin.
Borges kuoli 87-vuotiaana vuonna 1986, eikä ollut näkemässä jalkapallon ja yleisökäyttäytymisen uusia tuulia. Eivät kansallistunteen ylilyönnit ole sieltä tietenkään minnekään hävinneet ja ihmiset tavoittelevat edelleen kylki kyljessä yhteistä kokemusta jostakin elämää suuremmasta. Mutta kun poliittinen retoriikka ei enää vakuuta samassa määrin, katse kääntyy sisäänpäin, omiin tunteisiin ja niiden purkautumisväyliin.
Borgesin novellissa valtiovalta antaa yleisölle kokemuksia, joita se kuvittelee ihmisten kaipaavan. Todellisuudessa - tänään - ihmiset ovat luoneet pelin, jossa pääosanesittäjinä ovat kentällä kirmailevien pelaajien sijasta he itse.
Yleisö voittaa aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti