Sivut

11.10.2013

Brasilia lukee

Parhaillaan käynnissä olevan Frankfurtin kirjamessujen pääteemana on Brasilia. Messuilla vierailee yli 70 brasilialaista kirjailijaa ja saksalaisille lukijoille tullaan vuoden aikana tarjoamaan mittava kattaus käännöskirjallisuutta.

Brasilia ei ole vain sambaa ja jalkapalloa ja Etelä-Amerikan suurimman valtion kirjallinen kulttuuri muutakin kuin Jorge Amado tai Paulo Coelho. Minkä saksalaiset kohta hyvin tietävät.

Toisin kuin on laita muun maailman kanssa, Brasilialla menee tällä hetkellä hyvin. Maan taloudellisesta noususuhdanteesta on hyötynyt myös kirjallinen kenttä. Vaurastunut keskiluokka on ryhtynyt hamstraamaan kirjallisuuteen, ja alan tuottomittarit näyttävät huimaa 11 prosentin kasvua. Erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus menee hyvin kaupaksi.

Yksityisten kuluttajien varassa Brasilian kirja-ala ei sentään silti lepää. Kirjojen hinnat ovat tavallisen palkansaajan ulottumattomissa ja lukemisen riemusta pääsee nauttimaan vain pieni osa kansasta. Tilannetta on kuitenkin ryhtynyt paikkaamaan valtio, joka ostaa ja kustantaa kirjallisuutta urakalla. Kun Brasiliassa julkaistaan vuodessa n. 60 000 nimikettä, näistä puolet on koulu- ja tietokirjoja. Kustannuskakustakin valtio haukkaa reilun osan ja lapioi rahaa koulutukseen sekä kirjastoille.

Valtion vahva rooli kirjallisuuden kentällä näkyy lukuharrastuksen kasvussa. Kolmasosa kansasta (72 miljoonaa) lukee vähintään kirjan kuukaudessa, mikä vastaa hyvin eurooppalaista tasoa. Köyhemmissä sosiaaliluokissa tosin vain 6 % pääsee tuohon lukemaan, mutta tilanne korjaantunee, jos valtiovallan kulttuuripoliittinen tahtotila pysyy nykyisellään.

Kirjat ovat Brasiliassa luksustavaraa ja niiden ostamiseen ja omistamiseen liittyy nautinnon ohella sosiaalista pääomaa kasvattavia pyrkimyksiä. Kirjatalous on keskittynyt suuriin kaupunkeihin, Sao Pauloon ja Rio de Janeiroon, joissa myös kolmeneljäsosaa maan kirjakaupoista sijaitsee. Pohjoisosa Brasiliasta on lähes kirjoista vapaata aluetta, jonne suuret kauppaketjut tai kustantajat eivät halua sijoittaa.

Maan myydyimpien kirjojen listaa hallitsevat kansainväliset nimet Dan Brownista E. L. Jamesiin. Mutta vilkkainta rahanvaihtoa käydään kuitenkin uskonnollisten kirjojen puolella. Brasilian ehdoton bestseller-kirjailija on Marcelo Rossi, katolinen pappi, joka kerää kirjoillaan miljoonia lukijoita ja saavuttaa esiintymistensä, radion, television ja sosiaalisen median kautta valtakunnan äärirajatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate