Sivut

20.4.2013

Nimestään mies tunnetaan

James Bond aloitti kirjallisen vaelluksensa Ian Flemingin kirjoissa kuusikymmentä vuotta sitten. Huhtikuussa 1953 ilmestyi Casino Royale, jonka ensipainos myytiin muutamassa viikossa loppuun. Myös kriitikot olivat kirjasta hyvillään. Flemingin juonenkuljetustaitoja ja älykästä huulenheittoa ihailtiin laajalti, vaikka oli niitäkin, joiden mielestä tarina oli hieman lapsellinen.


Kirjatriviasta pitäville on nyt kerrottu, että Fleming harkitsi hetken aikaa käyttävänsä sankaristaan myös nimeä James Secretan. Kyseessä olisi ollut peitenimi, jota tämä käyttäisi ollessaan salaisissa tehtävissä maailmalla. Ystävilleen ja työkavereilleen hän olisi edelleen Bond. Romaanin varhaisesta käsikirjoituksesta löytyy kohtaus, jossa Bond esittelee itsensä CIA:n agentti Felix Leiterille. "Nimeni on Secretan. James Secretan."

Ehkä aliaksen käyttö ei kirjailijankaan mielestä ollut lopulta niin hyvä ajatus, että siitä olisi ollut syytä pitää kiinni. Secretan häipyi ennen kuin painoon asti oli päästy, ja aikamme yksi tunnetuimmista repliikeistä sai nykyisen muotonsa.

Mikä on hyvä, joskin jokseenkin tarpeeton asia edes tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Translate