29.2.2012

Pro Kustantaja

Kustannusmaailman kimuranteilla kujilla tapellaan tänään lähes kaikesta, elintilasta, kustannusten uusjaosta, lukijoista, kirjailijoista, digitaalisen tiedon omistusoikeudesta, jopa kirjan tulevaisuudesta perinteisen ja sähköisen version puristuksessa. Samaan aikaan, kun kirjallinen kulttuuri elää ehkä historiansa suurinta renessanssia - kiitos tietotekniikan, joka pistää meidät kaikki lukemaan ja tuottamaan tekstiä varhaisteinistä vaariin - sen yllä häilyy tummana varjona aavistus maailmasta, jossa kirja on lopullisesti hävinnyt taistelun kuvaa vastaan.

Kirjallisuus on aina ollut muuttumisen tilassa, joten siltä osin ei mitään uutta auringon alla. Tekstejä on kaiverrettu, raapusteltu ja hakattu ties millä tavoin ja mihin, monenlaisia muotokokeilujakin on tehty, kunnes on päädytty nykyisenkaltaiseen formaattiin. Kirjoittajiakin on ollut moneen lähtöön, puhumattakaan lukijoista, joiden määrä on huipussaan juuri nyt.

Tätä taustaa vasten kirjamaailman nykyiset myrskyt ovat vain tyrskyjä tai rantaan ajautuvien maininkien kevyitä vaahtopäitä. Suuri aalto on tulossa tai se meni jo...

Mutta monet ovat silti huolissaan ja ihan syystäkin. Kirjailijan rooli muuttuu, kirjan merkitys yhteiskunnallisen keskustelun avaajana ja ylläpitäjänä heikkenee, lukijoiden määrä kääntyy laskuun, kirja taide-esineenä katoaa, kustannusmaailma monopolisoituu jne. Viimeisimmässä blogissaan kirjailija Anthony Horowitz haluaa tuoda tähän alakulon sävyttämään keskusteluun toivon, tai edes mahdollisuuden kipinää.

Horowitz kirjoittaa kustantajista ja kysyy, mihin heitä enää edes tarvitaan. Kirjan kustantaminen hoituu hyvin itsekultakin ihan omatoimisesti, ja jos ei hoidu, kirjailijoiksi haluaville tarjotaan huokeita palveluita niin perinteisen kirjamuodon kuin sähkökirjan saattamiseksi luettavaan asuun. Sosiaalinen media markkinoi, eikä jakelussakaan enää tarvitse raastaa hiuksia.

Kustantamisen infra on siten kaikkien ulottuvilla. Horowitz myös huomauttaa, että ne kirjailijat, jotka edelleen tarjoavat palveluitaan kustantajille, saavat usein tyytyä huonoon kohteluun. Kirjat kyllä taitetaan ja painetaan ja toimitetaan jakeluun, mutta monella tavoin niitä ja niiden omaisia kohdellaan huonosti. Sivuilla vilisee kielivirheitä, aloittelevien kirjailijoiden kohdalla markkinointi on vähän-niin-ja-näin, eikä ennakkomaksullakaan pitkään elä.

Horowitzin lopputulema on kuitenkin se, että kustantajaa tarvitaan. Niin itseriittoista ja markkinavetoista kuin kustannusmaailma nykyään onkin, kustantajat ovat ainoita, joilla on mahdollisuus vaikuttaa laatuun. Kukaan muu ei sitä tee. Kirjailijat tarvitsevat punakynänkäyttäjiä, lukijat hyvin toimitettuja kirjoja ja ala ylipäätään ihmisiä, jotka huolehtivat siitä, että tavara on priimaa. 

Vanha hokema kustantajasta pörssin ja katedraalin välimuotona elää edelleen. Kun markkinavoimien puhallus saa pörssinkin seinät pullistumaan, ehkä ainoa, edes hetkellinen idylli löytyy katedraalin suojasta. Jos sellainen on sattuman oikusta jonnekin pystyyn jätetty.


2.2.2012

Seksiä, verta ja sarjakuvaa

Parin viikon takaa tulee eteen uutinen (Guardian), joka on aiheensa puolesta ikuinen, nyt-ja-tässä ja huomennakin läsnä.

Australialaisen mediamogulin, Rupert Murdochin omistama uutiskanava Fox News nostatti moralistien itsetuntoa raportoimalla jokin aika sitten nykysarjakuvien arvelluttavalla sisällöllä. Lyhyessä insertissä esitettiin kuvin, painavin äänenpainoin ja asiantuntijalausunnoilla rytmitettynä Batmanin, Teräsmiehen ja Ihmenaisen veristen seikkailujen puolipukeista kutemista.

"Batman ja Kissanainen harjoittavat seksiä katonharjalla, Bruce Wayne on kännissä, ja taistelukohtausten verisissä piirroksissa irtopäät lentelevät."

Foxin kritiikin kohteena ovat DC Comicsin hiljattain julkaisemat uusintapainokset vanhoista supersankareiden seikkailuista. Uudella kirjoittaja- ja kuvittajaryhmällä yhtiö on siirtänyt sankarit nykyaikaan. Ja tuloksena on, kuten Foxin uutisessa todetaan, "synkkää todellisuutta, jossa on mukana niin homoseksuaalisuutta kuin aviorikoksia, kaikkea sellaista". Seksi myy.

Kameran linssiin tavoitettu lapsipsykologi todistaa hänkin näiden julkaisujen haitallisuudesta. Mässäily väkivallalla ja seksillä on kuin "lapsille suunnattua Playboyta".

Foxia Yhdysvalloissa katsovien kotitalouksien määrä on 100 miljoonan luokkaa, joten pelkkää tuuleen huutamista tämänkaltaiset jutut eivät ole.

Brittiläinen laatulehti Guardian muistuttaa lukijoidensa mieliin 50-luvulla jenkeissä hälinää herättäneen keskustelun, joka sekin sai pontimensa vastaavankaltaisista asetelmista. Tuolloin eräs arvovaltainen akateemikko julkaisi kirjan, jossa hän todisteli sarjakuvien uhkaavan länsimaista ydinperhettä ja epäili vain seksin riivaamien idioottien olevan kykenemättömiä näkemään Batmanin ja Robinin pinnan alla väreilevän suhteen homoeroottista luonnetta.

Foxin toimittajien silmätikkuna on erityisesti lehtien paljaan pinnan tarjonta, joka tekee niistä - itse asiassa monien muidenkin mielestä - seksistisiä ja naiskuvaltaan vähintäänkin arvelluttavia. Teinien hormonihöyryjä ruokitaan vähäpukeisilla naisilla, eikä oikein muisteta, että sarjakuvista nauttivat myös monet tytöt, joille Kissanaisen tai muiden sankarittarien stringiposeeraukset tuntuvat lähinnä tylsiltä.

Monet asiat maailmassa palautuvat joko seksiin tai rahaan. Jälkimmäistä puolta tässä tarinassa edustaa se tosiasia, että Murdochin media-imperiumiin kuuluu DC Comicsin kilpailija Marvel-kustantamo, joka julkaisee Hämähäkkimiehen, Hulkin, X-Menin yms. seikkailuja. Toisin kuin DC:n kohdalla, perhearvoja puolustavan Foxin katse ei ole ainakaan vielä kohdistunut omalle takapihalle. Sieltäkin ehkä löytyisi tongittavaa. 

Brittiläisille bloggareille Foxin heittämät täkyt ovat tietenkin kuin mannaa taivaalta. Näistä asetelmista ei puolenvalinta ole vaikeata. Mutta keskustelu viihteen ja arvojen välisestä suhteesta on jo paljon työläämpää. Siinä pitäisi mennä itseensä, ja kenellepä sellaiseen on aikaa, kun on maailma pelastettavana.

Translate