24.10.2011

Yllätys ullakolla

Joidenkin ullakolta voi löytyä muutakin kuin isoisän vanha olkihattu. Guardian tietää kertoa, että Draculan (1897) kirjoittajan Bram Stokerin kadoksissa ollut muistikirja on löytynyt erään talon vinttikerroksesta. Löydön teki kirjailijan lapsen lapsenlapsi.

Reilu satasivuisesta kirjasesta löytyy Stokerin hajanaisia huomioita elämästään, kun hän toimi vielä opiskelijana Dublinin Trinity Collegessa ja työskenteli puolipäiväisenä kirjurina. Mukana on haparoivia proosan pätkiä ja runoja sekä myöhempien teosten ideoita kantavia huomioita merestä ja varjoihin kätkeytyvistä vaaroista ja miehestä, joka kykenee heijastamaan kohtaamiensa ihmisten sisäisiä tuntoja. Nuoren Stokerin mieleen on pyrähtänyt myös mielikuva kärpäsiä pulloon keräävästä pojasta. "Kärpäsiä on niin paljon, että niillä ei ole tilaa edes kuolla."

Stoker ei eläessään juurikaan laverrellut henkilökohtaisista asioistaan ulkopuolisille, joten siinä mielessä kirjanen herättää mielenkiintoa. Merkinnät on tehty kahdeksan vuotta ennen kuin Stoker edes aloitti kirjoittaa vampyyritarinaansa, mutta tarkkavaistoisimmat löytänevät siitä ituja tulevasta mestariteoksesta.

Dracula on hiljattain ollut muutenkin tapetilla. Jokunen vuosi sitten eräästä ladosta Pennsylvanian takamailta löytyi romaanin alkuperäinen käsikirjoitus. Kanteen oli kynällä kirjoitettu teoksen nimi "KUOLEMATON" (THE UN-DEAD), mutta sisältö oli muutamia pienempiä poikkeamia lukuunottamatta ehtaa ja aitoa Draculaa. Tämän käsikirjoituksen ja siihen Stokerin tekemien huomioiden pohjalta kirjailijan kaukainen sukulainen julkaisi sitten tarinan jatko-osan, Dracula the Un-Dead (2009).

Stokerin luoma ihmiskuvatus ei suostu kuolemaan, minkä ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Järkevimmät meistä ehkä peesaisivat sitäkin Guardianin lukijaa, joka totesi luettuaan uutisen ullakon yllätyksestä: "Surkeata tuo tuollainen kirjailijoiden komeroiden tonkiminen siinä toivossa, että löytyisi jokin vanha muistivihko, ostoslista, tuherrettu postikortti. Rahan ja ajan tuhlausta... Oikeasti. Hankkikaa elämä." 

19.10.2011

Baljon buhetta Bookerista


Booker-raati. Pj. Stella Rimington kolmas vasemmalta.
Euroopan englanninkielisen kaunokirjallisuuden tärkein palkinto, Booker, myönnettiin eilen Julian Barnesille (s. 1946). Monien mielestä tapahtui oikeus ja kohtuus, koska kirjailija oli ennen tätä ollut ehdokkaana jo kolme kertaa aiemmin. Happamissa kommenteissa Barnesin voittoa pidettiin hieman tylsänä ja ilmeisenä päätöksenä.

Barnes korjasi 50 000 punnan (57 000 EUR) palkinnon romaanillaan The Sense of an Ending, sivumäärällisesti lyhyellä (179) mutta sisällöltään mittavalla kertomuksella taidebyrokraatista, joka keski-iän kriisissään hakee selitystä elämäntilanteelleen tosien ja epätosien muistojensa arkistosta. Monien Barnesin aiempien teosten lailla (Flaubertin papukaija, 10 1/2 lukua maailmanhistoriaa, Puhumalla paras) romaani leikittelee epäluotettavalla kertojalla, jonka sanomisten suhteen lukijan on syytä olla tarkkana. Tai kuten raadin puheenjohtaja asian ilmaisi: "Tämä kirja kertoo meistä ihmisistä. Me emme tiedä, keitä olemme. Esittelemme itseämme monin eri tavoin, mutta emme ehkä koskaan pysty ymmärtämään itseämme."

Aiempien vuosien tapaan Bookerista ei tälläkään kertaa selvitty ilman älyllistä nalkutusta. Palkintoraadin kokoonpano harmitti monia, ja sen puheenjohtaja, Stella Rimington, erityisesti. Rimington on Englannin salaisen palvelun (MI5) entinen johtaja ja nykyinen jännityskirjailija, joka ilmoitti jo hyvissä ajoin, että Booker-raati hakee ehdokkaaksi teoksia, jotka tarjoavat lukijoille viihdettä ja lukunautintoa.

Tämä tietenkin herätti monet pohdiskelemaan viihteen, populismin ja kirjallisen laadun välisiä yhteyksiä. Kun kuuden ehdokkaan listaus saatiin valmiiksi, arvostelijoiden äänenpainot syvenivät ja muuttuivat yhä kitkerimmiksi. Bookerin nähtiin kumartavan helposti lähestyttävälle ("readable", kuten termi kuului) ja kääntäneen selkänsä kokeellisemmalle, lukijoita enemmän haastavalle (ja karkoittavalle) kirjallisuudelle.

Siinä vaiheessa, kun yksi raadin jäsenistä meni vielä tokaisemaan, että hänellä " ei ole mitään kokeellisuutta vastaan, jos sen takana on neroutta. Jos olet James Joyce, voit kyllä kirjoittaa Odysseuksen", kirjallisuuden lastenkamarissa oli täysi rytinä päällä.

Mutta muutaman vähemmän tunnetun ja arvostetun teosten ja tekijöiden joukossa oli sentään Julian Barnes, joka kelpaa kyllä kaikkein synkkäotsaisimmillekin. Paitsi, että hänen voittonsa oli tietenkin liian odotettu.

Barnes itse ilahtui saavutuksestaan. Rahoilla hän aikoo ainakin ostaa kelloonsa rannekkeen, ehkä jopa uuden kellonkin. Puheessaan Barnes kiitti raatia viisaudesta ja sponsoreita shekistä. Ja käytti tilaisuutensa puhuakseen kirjan puolesta: "Ne teistä, jotka olette nähneet kirjani, voitte olla varmaankin samaa mieltä kanssani sen ulkoisesta kauneudesta, jos ei sen sisällöstä. Kirja on esine, jonka on oltava kaikkea sitä, mitä sähkökirja ei ole: ostettu pidettäväksi, hankittu säilytettäväksi."

Loppujen lopuksi kaikki raadin jäsenet olivat tyytyväisiä, ehdokkaat myös, kirjakauppiaat eritoten ja muutama kustantajakin (ne, joiden kirjailijat pääsivät loppusuoralle). Kapinoijat puuhailevat parhaillaan kilpailevaa palkintoa, jonka pääosassa tulevat olemaan kirjallisuuden todelliset räyhähenget. Keitä he sitten lienevätkin.

18.10.2011

Kirjojen Japani

Yhtenä teemana Turun päättyneillä kirjamessuilla tänä vuonna oli Japani. Maan kirjallinen kulttuuri tunnetaan läntisessä maailmassa sangen hyvin, kiitos monien meilläkin tunnettujen nykykirjailijoiden (Haruki Murakami, Banana Yoshimoto) ja vähän vanhempienkin (Juniziro Tanizaki, Yukio Mishima, Kenzaburo Oe, Shusako Endo). Sarjakuvat, mangat, ovat niin ikään tehneet läpimurtonsa kirjallisille markkinoillemme jo jonkin aikaa sitten.

Kirjallisuuden tuotannollisella puolella Japani on säilyttänyt jotakin omaleimaisuudestaan, joskin paljossa sekin seuraa globaaleja virtauksia.

Messuilta käteeni tarttuneet Japanin kustannusyhdistyksen julkaisemat mainiot tietoiskuoppaat (An Introduction to Publishing in Japan 2010-11 ja Practical Guide to Publishing in Japan 2011) kertovat lukujen ja tilastojen avulla tarinaa maan kustannuskentästä.

140 miljoonan kansan lukuinnon ylläpitämisestä huolehtii noin 4000 kustantamoa, joista kolmeneljäsosaa toimii Tokion seudulla. Suurin osa kustantamoista on pieniä (alle 10 työntekijää), ja myynnin osalta kakusta parhaimmat palat menevät 500 nälkäisimmälle.

Erityislaatuista Japanin kustannuskentässä on kirjateollisuuden läheinen kytkös sanoma- ja aikauslehtibisnekseen. Suurin osa kustantamoista on siirtynyt alalle lehdenkustantamisen kautta. Lehtien ja kirjojen lukijoina japanilaiset ovat ahkeria, vaikka pudotusta heidänkin innostuksessaan on viimeisten vuosien aikana tapahtunut. Viime vuonna kirjamyynti oli myytyjen kappaleiden osalta reilun 700 miljoonaan luokkaa, viiden kirjan myynti ylitti miljoonan, ja uusia nimikkeitä ilmestyi 75 000 kpl. Vuosituotannon kohdalla puhutaan sadoista miljoonista markkinoille pusketuista kirjoista.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Suomessa julkaistaan vuosittain noin 13 000 kirjaa. Mikä on väkilukuun suhteutettuna upea määrä, mutta ei silti pärjää Japanille. Kun Suomessa julkaistujen kirjanimikkeiden osuus tuhatta asukkaita kohden on 2.6, Japanissa määrä on kuuden kirjan luokkaa. 

Mangan osuus kirjallisuuden myynnistä on hieman yli 20 %. Myös sen myynti on viime aikoina tipahtanut. Syynä kehitykseen pidetään paitsi suuren myyntihitin puuttumista myös tiukennettuja lakisäädöksiä väkivallan ja pornografian kuvaamisen suhteen.

Japanissa kirjan tie lukijalle kulkee tukkuliikkeiden ja kirjakauppojen sekä tavaratalojen kautta. Kirjallisuuden välitystä dominoi muutama keskusliike, jotka toimittavat opukset liikkeille ja kauppojen hyllyille. Kustantajalla on oikeus määrittää kirjan myyntihinta, joka on siis kaikkialla Japanissa sama. Kaupoilla ei näin ole myyntiriskiä ja kirjoista kulkeutuukin 40 % takaisin kustantajien varastoon.

Vastaavankaltaisesta määrähintajärjestelmästä Suomessa luovuttiin jo 1971, mutta edelleen se on käytössä myös monissa Euroopan maissa (mm. Espanja, Ranska, Saksa).

Lukijoina japanilaiset ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin läntiset lajitoverinsa. Kaupallisia listoja hallitsevat ruuanlaittoa ja laihduttamista käsittelevät teokset ja jännitysromaanit. Pelit ja ihmissuhteet kiinnostavat kovasti, samoin kuin Murakamin romaanit, joista meilläkin on kokemusta (Suuri lammasseikkailu, Kafka rannalla).

Sähköinen kirja rantautui Japaniin viime vuonna (e-kirjan kohdalla puhutaan "vuodesta 1") ja sen suosio on kovassa nousussa, vaikka osuus koko kirjamyynnistä jääkin vielä alle 10 prosenttiin. Mielenkiintoista sinänsä, että digitaalisen maateriaalin osalta Japani on jo ohittanut myynnissä Yhdysvallat. Sähkökirjat Japanissa ovat lähinnä kännyköihin ladattavia kuvakertomuksia, joiden sisältö on pikkutuhmaa ja romantiikan sävyttämää. Ostajina ovat kuulemma erityisesti nuoret naiset.

Keskiverto japanilainen lukija haluaa lukea kirjansa japaniksi. Kirjoja tuotetaan miljoonia myös muista maista, mutta luonteeltaan Japanin kustannuskenttä on hyvin kansallinen ja konservatiivinen. Kirjailijoiden työtä tuntuu tosin hallitsevan pyrkimys seurata läntisen maailman kirjallisia trendejä. Helposti tunnistettavien postmodernistien joukossa vaikuttavat toimintaa, kerronnallisuutta ja juonta painottavat ja viimeisimpänä piirteenä multimediaalisuudesta ja informaatioteknologiasta inspiraationsa saavat kirjoittajat.

Nousevan auringon maassa kirjallisuudessakin on - taivaalla killuvan keltaisen lämpöpallon ohella - jotakin tuttua ja turvallista, näin eurosentrisestä ja pimenevien päivien näkökulmasta tarkasteltuna.

5.10.2011

Vanha mies tekee tiliä

Tunnettu amerikkalainen lastenkirjailija Maurice Sendak (Hassut hurjat hirviöt) päästelee höyryjä suustaan (Guardian 2/10/). Ja ihmettelee samalla, miten hänestä on tullut tuollainen, karikatyyri vanhasta miehestä. "Vain minuutti sitten olin nuori."

83-vuotiaalla lienee oikeus silti laukoa kohtuuttomuuksia, elämästä noin ylipäätään ja joistakin ilmiöistä erityisesti. Sähkökirjoja hän vihaa. Ajatuskin niistä puistattaa. "Ihan kuin olisi olemassa vaihtoehtoseksiä. Ei sellaista ole. Ei kirjalle ole olemassa vaihtoehtoja. Kirja on kirja on kirja!"

Jotkut kirjailijakollegat ovat erityisiä inhokkeja. Salman Rushdieta - joka erehtyi antamaan Sendakin kirjasta kerran kielteisen arvion - hän nimittelee "kirotuksi paskiaiseksi", Stephen King on "bullshittiä" ja Roald Dahl on parempi kuolleena kuin elävänä: "Julmuus hänen kirjoissaan on vastenmielistä. Pelottava tyyppi. Tiedän, että monet hänestä pitävät, mutta ihmettelen silti. Kuinka hänestä voi tykätä?"

Eikä hänen oma elämänsäkään aina näytä niin ruusuiselta. Pitkäaikainen elämänkumppani kuoli muutama vuosi sitten, lastenkirjailijana ja kuvittajana hän kokee olevansa "idiootti", ei mikään van Gogh tai Monet, vaan aliarvostettu tuhertaja, joka tekee "kakarakirjoja". Ja koko pitkä elämä on mennyt parannellessa rankasta lapsuudesta saatuja haavoja.

Jäljellä on oikeastaan vain kuolema, joka saisi Sendakin puolesta olla jotenkin "viihdyttävä". Mielessä on kuva William Blakesta, jonka kerrotaan loikanneen vain hetkeä ennen kuolemaansa ylös sängystään ja ryhtyneen laulamaan.

Sendak on kuvittanut satoja kirjoja ja julkaissut omiaan toistakymmentä. Teosten myyntiluvut nousevat kymmeniin miljooniin. Ja edelleenkin hän on tuottelias. Kaiken kitinän ohella Sendak myöntääkin olevansa loppujen lopuksi aika onnekas. Hän kuuntelee Schubertia ja Mozartia, lueskelee kirjallisuuden klassikoita (Proust, George Eliot) ja tekee töitä.

Lapsuudesta Sendakille jäivät mieleen vain mielisairaan äidin tempaukset ja työuupuneen isän väsyneet kasvot sekä natsien hirmutekoja ihollaan kantaneiden sukulaisten lauma. Nämä siirtyivät myöhemmin hirviöiksi kirjojen sivuille. Mutta mielessä on myös hetki, jolloin hän löysi hetken kestävän yhteyden näiden nuriltaan menneeseen mieleen.

Joskus 80-luvun alussa Sendak sai tehtäväksi kuvittaa Isaac Bashevis Singerin erään kirjan. Taustatyötä varten hän kävi läpi sukunsa vanhoja albumeita ja löysi sieltä kuvia vanhemmistaan ja näiden perheistä nuorina, täynnä voimaa ja uskoa huomiseen. Kuvitus kirjaan valmistui tältä pohjalta. Kun hän näytti valmista työtään vanhemmilleen, nämä purskahtivat itkuun. "He itkivät. Minä itkin. Se oli siinä. Ja on edelleen."

Hetki tuli, oli ja meni - ja jäi.

Translate